Saimme pesunkestävän idean, joka on toteutusta ja muutamaa miljoonaa euroa vaille valmis. Aiomme ostaa laivan ja tehdä siitä maailman mahtavimman bilelaivan. Pelkkä bilelaiva saattaa kuulostaa tylsältä ja vanhalta idealta, mutta lähtisitkö laivalle jonka sisällä on kaikki maailman ilmastovyöhykkeet? Voisit bilettää ensin amazonilla ja sen jälkeen lähteä tundrakerrokseen juomaan mustikkashotteja. HOW COOL IS THAT!

Ajattelimme, että jokaisessa kerroksessa olisi portsarit, jotka pitäisivät huolen etteivät innokkaat juhlijat pääsisi silti väärillä varusteilla juhlimaan. Jos on tulossa suoraan Amazonilta ja tahtoo mennä Etelänavalle bailaamaan, olisi suotavaa vaihtaa asukokonaisuuttaan mm. hypotermian varalta. Abiristeilyt kalpenevat meidän risteilyjemme rinnalla kuin taikinoitu muumio. Kukaan ei halua myöskään kalastaa missään muualla kuin laivamme kalastuskerroksessa. Meidän oma lempikerroksemme olisi semmoinen, missä esiintyy koko risteilyn ajan ja ilman taukoja - Che-che-che-cheek! Ylimmässä kerroksessa olisi mahdollista lasketella. Hissillä matkustaessa voi saada vuoristotaudin.

Huomenna menemme ostelemaan joululahjoja. Hankimme toisillemme kymmenien miljoonien eurojen pikavipit ja poikaystävät saavat tyytyä lämpimään kädenpuristukseen ja rohkaisevaan taputukseen pyllylle. Vanhemmat saavat olla meistä ylpeitä, olemme sentään sukumme kiistaton ylpeydenaihe.

Olemme myös huolissamme Itämeren turskista. Järkytyimme FST:n dokumentista, joka näytti kuolleiden turskien viimeisen kuolontanssin kohti merenpohjan hyytävää syleilyä. Hyi.